Kotimainen hoitoturve– luonnonmukaista hoitoa iholle ja keholle

Kotimaisia hoitoturvetuotteita Suomen luonnosta

Polar True Oy on suomalainen hoitoturvetuotteiden valmistaja, kehittäjä ja myyjä. Yrityksemme on perustettu vuonna 2016, jatkaen liiketoimintakaupan myötä vuonna 1986 perustetun Polar Health Oy:n hoitoturveliiketoimintaa.

Polar Health aloitti 1980-luvun lopulla ensimmäisenä yrityksenä Suomessa tutkimus- ja kehitystyön turpeen käyttömahdollisuuksista hoidollisisiin tarkoituksiin. Yrityksen pitkän kehitystyön tuloksena syntyivät erilaiset turvehoitomenetelmät ja turvehoitotuotteet.

Hoitoturvetta luonnontilaisesta suosta

Käyttämämme hoitoturpeen raaka-aine on hyvin maatunutta n. 500 – 1000 vuotta vanhaa geelimäistä suomassaa. Kallion painautuma-allas on säilyttänyt suoveteen liuenneet kasvikunnasta peräisin olevat hoitavat yhdisteet.

Suon sijainnin ansiosta sinne ei ole missään olosuhteissa päässyt haitallisia valumia. Ennen käyttöönottoa suosta on Suomen Geologian tutkimusyksikön johdolla otettu kairausnäytteet, joista on määritelty mm. maatumisaste ja happamuus sekä tehty mikrobiologiset määritykset.

Hoitoturpeen vaikutus ja terveyshyödyt

Hoitoturpeen vaikuttavuus perustuu bioaktiivisiin aineisiin, myös turpeen happamuus on tärkeä ominaisuus erilaisten iho-ongelmien hoidossa. Bioaktiiviset aineet imeytyvät ihon kautta elimistöön, poistaen kuona-aineita, tehostaen aineenvaihduntaa ja imunestekiertoa sekä parantaen pintaverenkiertoa. Turvehoito elvyttää kehoa sekä vaikuttaa myönteisesti ihon kimmoisuuteen, kosteuteen, kirkkauteen, heleyteen sekä tasapainottaa talineritystä.

Hoitoturve sopii käytettäväksi mm. seuraaviin vaivoihin:

  • kihti
  • ihottumat
  • urheiluvammat
  • nivel- ja lihasvaivat
  • kivuliaat kuukautiset
  • vaihdevuosiongelmat
  • reumaattiset ongelmat
  • hormonaalinen selluliitti
  • ihon ohentumat ja haavaumat
  • hiuspohjan ongelmat
  • atooppisen ihon hoito
  • psoriasis

Testattu ja valvottu luonnonraaka-aine

 Turve on luonnonmukainen, eloperäinen aine, joka sisältää ihmiselle vaarattomia mikrobeja. Kaikki hoitoturvetuotteemme on EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaan iho-, allergia- sekä bakteeritestattuja. Myös radiologiset tutkimukset tehty (tutkimuspaikkana Tallinnan HTI Laboratory). Suomessa kosmeettisten aineiden valmistusta ja markkinointia valvova ylin viranomainen on Tukes. Turvehoito soveltuu kaikille ihotyypeille eikä sillä ole todettu allergisia oireita.

Tutkimus- ja kehityssivulla voit lukea lisää turpeen matkasta hoitoturvetuotteeksi sekä hoitoturpeen käytöstä ja vaikutuksista.

Ota meihin yhteyttä, vastaamme sinulle pian.

Mikäli lähetät kokemuksen turvehoitotuotteiden käytöstä, niin muista viestissäsi kertoa hieman myös taustastasi. Oikeudet palautteen julkaisuun verkkojulkaisussa pidätetään.

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Voit lukea rekisteriselosteen täällä »

Toimitusjohtaja

Polar True Oy

Immulantie 643
08500 Lohja
Y-tunnus: 2789897-3

Laskutustiedot »